Olen yrittäjä Nina Mäkinen, 54v, aikuistuneen jälkikasvun äiti ja paljas jalkainen mikkeliläinen. Koulutukseltani olen Sosionomi AMK (Lapsi- ja perhelähtöinen työ). Olen Valviran sosiaalihuollon laillistettujen ammattihenkilöiden rekisterissä. Olen myös opiskellut neuropsykiatriseksi valmentajaksi.
Aiemmalta koulutukseltani olen kampaaja ja maaseutuyrittäjä. Olen tehnyt myös eläinhoitajan ja sairaalahuoltajan työtä. Ehkä olet tavannutkin minut noissa ympyröissä vuosikymmenten varrella.
Olen helposti lähestyttävä, kohtaan asiakkaan matalalla kynnyksellä ja toimintani on asiakaslähtöistä. Asiakkaani koostuvat kaikista ikäryhmistä, vauvasta vaariin ja muksusta murkkuun ja mummeliin.
Sosionomin työhön minut viitoittivat lastensuojelun tukiperhetyö ja vapaaehtoistyö lapsiperheiden parissa. Yrittäjänä olen toiminut aiemmin 20v ja oli luontevaa löytää itsensä jälleen tästä mielekkäästä pestistä.
Otahan rohkeasti yhteyttä. Ei ole sellaista työtehtävää huolta tai haastetta, jossa puoleeni ei voisi kääntyä ja mitä emme yhdessä voisi lähteä selvittelemään.
Toimistokoirat Elli ja Einari. Erityistehtävänä pitää emäntää liikkeessä vapaa-ajalla. Joskus jompikumpi saattaa olla vierailevana tähtenä mukana myös asiakaskäynneillä. Mutta eivät työkoirana, vaan pelkän hännänhuiskuttajan ja ilon tuottajan roolissa. Koirat ovat vastuuvakuutettuja.